Outoja juttuja

Posted on Nov 8, 2016 in Terveys

Mietin Inarin raskausaikana paljon sitä miten uskaltaisin pitää kissaa minun jakauduttuani kahtia.

Olin kuullut kauhutarinoita siitä miten kissat olivat menneet vauvojen päälle nukkumaan ja näin ollen tietenkin vauva oli tukehtunut, olin kuullut myös että se maidon tuoksu vetää kissoja puoleensa ja kaikenmoista muutakin. Olin valmis jo hankkimaan pinnasängyn päälle sellaisen verkon, kissalta suojautumisverkon…

Emme kumminkaan hankkineet kyseistä verkkoa vaikka minun tekikin mieli, päätettiin isimiehen kanssa että kissalla ei ole asiaa vauvan tavaroihin tai huonekaluihin ollenkaan. Eli tikru pääsi oppimaan vähän uutta.

Pikku hiljaa alkoi tulla turvakaukaloa, vaunuja, vauvan tavaroita ja pinnasänkyä meidän kotiimme. Ja arvatkaa kuka niitä oli ensimmäisenä tutkimassa..

Vaunuissa ja turvakaukalossa olisi ollut ihana nukkua kylminä talvi-iltoina, pinnasänkykin olisi ollut aika luksus, pienillä vauvan tuteilla oli kiva leikkiä.

Ja niitä oli myös todella kiva etsiä…

Ja nyt alkoi opetus. Kissa sai lähdöt jokaisesta vauvaan liittyvästä asiasta, kuten esimerkiksi niistä vaunuista ja pinnasängystä. Opetimme hänelle että ne eivät ole hänen nukkumispaikkojaan, vaan hänelle oli ostettu erikseen ihan oma kiipeilypuu ja oma vilttikin majailee isimiehen sängyn puolen jalkopäässä, on majaillut aina. Tällä hetkelläkin.

Yllätyin positiivisesti, meidän ei tarvinnut kuin kerran, YHDEN AINOAN KERRAN, heivata tikru pois vauvaan koskevista asioista.

kröhööm, ylpeät kissan omistajat!

***

Ja sitten minä jakauduin osiksi, palasiksi, eikun kahtia.

Tulimme kotiin, turvakaukalossa pienen pieni ihmislapsi. Tikru oli kummissaan, annettiin toisen tutustua tyyppiin ihan rauhassa ja huomasi kuinka täpinöissään mutta ihmeissään kissa oli tästä uudesta tulokkaasta.

Ensimmäisen illankin muistan, Inarin rääkäistyä nälkäänsä oikein kovaa omassa pinnasängyssään, tikru juoksi kuin häntä olisi tulessa suoraan makuuhuoneeseen, kuin kertoakseen että nyt on hätä. Se oli vähän hassua.

Kotiin paluustamme ehkä muutaman viikon ajan, kuukauden tai pari, oli tikru joka kerta ovella vastassa ja nuuskimassa turvakaukaloa. Vähän niinkuin sanoakseen…

“ai, on se vieläkin mukana.”

Jossain vaiheessa tikru taisi kumminkin tajuta että, ei tuo pieni pökäle ole lähteäkseen ja no, onhan se ihan kivakin.

***

Mutta tosiaan, mitenköhän tikru ottaa sen kun meille tulee muutamien viikkojen päästä uusi vauva? Tulviikohan vauvan tuoksusta tikrulle muistot mieleen ja on ihmeissään, vai makoileekohan se tyytyväisesti viltillään auringon paisteessa kuten nyt tämä kissaherra tekee jalkopäässäni.

Vauvan tavaroihin tämä ei ole mennyt, se onkin opittu juttu jo.

Miten teillä kissaihmisillä on kissat ottaneet vauvan tulon? vai oletteko joutuneet jopa luopumaan ihanasta karvaisesta kaveristanne?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *